perjantai 20. heinäkuuta 2012

SCREW @ Gloria, 16.6.2012


SCREW:n Helsingin keikkaa edeltävän illan esiintyminen Ruotsin UppConissa oli ilmeisesti sujunut vallan erinomaisesti, sillä bändi oli kyseisen konsertin jäljiltä seuraavan alkupäivän sen verran uuvuksissa, ettei Glorian käytävillä varmasti koskaan ole ollut yhtä hiljaista. Sohvilla ja muilla horisontaalisilla pinnoilla nukkuviin bändiläisiin saattoi erehdyksessä törmätä mitä yllätyksellisimmissä paikoissa, ja tiimiläiset katsoivatkin parhaaksi sipsutella sukkasillaan Glorian käytävillä, jotta bändi saisi rauhassa ladata akkujaan iltaa varten. Pienet päiväunet, soundcheck ja pari energiajuomaa tekivät onneksi tehtävänsä ja virkeä bändi odottikin jo innolla lähestyvää meet&greetiä sekä keikkaa.







Faniklubilaisille järjestetty meet&greet tarjosi viihdykettä bändin kanssa yhdessä otettujen polaroid-kuvien, nimikirjoitusten ja kysymystuokion muodossa. Normaalikäytännöstä poiketen myös haleja oli tarjolla halukkaille. :D

Ovien avattua puoli seitsemän maissa saivat fanit iloksi ja riemukseen huomata merkkispöydän takana hieman harvinaislaatuisempia työntekijöitä: Kazukin ja Manabun, jotka tulivat tervehtimään faneja ja auttamaan tiimiä merkkismyynnissä.





Alkupäivän uneliaisuudesta ei ollut tietoakaan, kun bändi pääsi lavalle, ja keikan kulkuun mahtui niin moshausta, lavalle heitetyt rintaliivit, daivausta kuin onnekkaan fanin Kazukilta saama suukko. Tässä kuvakooste keikalta!























Konsertin jälkeen bändi toimi jälleen merkkisapuna jaellen hyvän käytöksen palkkioksi luvattuja haleja - taisi muutama suukkokin lennellä ilmassa! Tunkua pöydän läheisyyteen riitti jatkuvasti, mutta viimeistään laulajan, Byon, saapuminen sai tunnelman tiivistymään ja merkkispöydän liikkumaan useita kymmeniä senttejä fanien pyrkiessä lähemmäs idoliaan. Tiimi harkitseekin pöydänjalkojen pulttaamista lattiaan seuraavalla kerralla.

Mikäli joku kuitenkin kokee, ettei saanut tarpeeksi kylpeä SCREW:n huomionosoituksissa, saattavat tiimimme jäsenet suostua korvaamaan tämän huutavan vääryyden tulevissa tapahtumissa, ja kaunista pyyntöä vastaan antaa kysyjälle lämpimän halauksen. ;]


Teksti: Juulia & Kipsu
Kuvat: © JrockSuomi, H.Mitikka

maanantai 9. heinäkuuta 2012

D @ Gloria, 8.5.2012

Ooooooooo uaaaaaaa uuuuuuooooooooooooeeeeeeeee! Varmasti jo tästä hekumallisesta laulunäytteestä arvaatte tämänkertaisen päivityksen aiheen: 8. toukokuuta Glorialla päästiin nauttimaan D:n teatraalisesta musisoinnista.

Esiintymisasuissaan koreilevan D:n saattoi bongata Q&A -tilaisuuden sekä keikan lisäksi myös ennen keikkaa Koulupuistossa kuvaamassa kommenttivideota. tapahtumaa seurasi muun muassa suuri joukko hämmentyneitä saksalaisia turisteja, kourallinen ikäihmisiä, hajuvedentuoksuisiin bändiläisiin kovasti kiintynyt ampiainen, sekä koiranulkoiluttaja, jonka puudeli taisi saada pienimuotoisen sydäninfarktin bändinjäsenten yrittäessä tehdä siihen tuttavuutta hiuslaitteissaan ja lateksipuvuissaan. Edellämainittujen tekijöiden vuoksi lienee sanomattakin selvää, ettei video onnistunut ihan ensimmäisellä otolla... Valmis tuote on nähtävissä D:n virallisilla Facebook- sivuilla täällä!















Q&A tarjosi viihdykettä niin faneille kuin bändillekin. Tenttauksen lisäksi jokaista jäsentä pyydettiin vuorollaan esittelemään maukumistaitojaan, ja Hidezou antoi näytteen laulutaidoistaan.

Keikan kulusta faneilla on varmasti se kaikkein selkein käsitys, sillä JrS:n tiimi ei perinteiseen tapaan juurikaan keikkaa ehtinyt seuraamaan. Annammekin siis kuvien puhua puolestamme! Iso hali kaikille paikalla olleille!!


















Teksti: Juulia & Kipsu
Kuvat: © JrockSuomi, H.Mitikka