perjantai 23. marraskuuta 2012

THE MICRO HEAD 4N’S SUOMEEN HELMIKUUSSA



Melodista rockia soittava japanilaisyhtye THE MICRO HEAD 4N’S nousee Kulttuuriareena Glorian lavalle sunnuntaina 17. helmikuuta 2013. Perustamisensa jälkeen vauhdilla kotimaansa indierock-skenessä suosiota saavuttanut viisihenkinen yhtye takoo, kun rauta on kuumaa – helmikuun puolessavälissä starttaava Euroopan kiertue kattaa Glorian lisäksi kymmenen muuta pysähdyspaikkaa.
Elokuussa julkaistu esikoisalbumi A BEGINNING FROM THE END. antaa esimakua tulevasta. Odotettavissa on tiukkaa menoa, energistä meininkiä ja taattua laatua.

THE MICRO HEAD 4N’S koostuu japanirockin konkareista. Basisti ZERO ja rumpali TSUKASA on nähty Suomen lavoilla jo useaan otteeseen aiemmassa kokoonpanossaan D’espairsRayssa. Sittemmin toimintansa lopettanut D’espairsRay ehti esiintyä Tavastialla, Nosturissa, Tuskassa ja Ruisrockissa.
Kitaristit kazuya ja SHUN tulivat tunnetuiksi pitkän kaavan Nagoya-kei yhtye FANATIC◇CRISISin jäseninä ja vokalisti RICKY on todistanut huikean monipuolisen ammattitaitonsa niin soolourallaan kuin useiden eri musiikkigenrejä edustavien yhtyeiden keulahahmona.

official site
Youtube-kanava

Liput 28€, ovelta 30€
Ovet auki 19:00, show time 20:00
S/K18

Liput nyt myynnissä Tiketissä!
Lisäinfoa tulossa Facebookiin!


Teksti: Juulia & Kipsu
Kuva: © THE MICRO HEAD 4N'S

Ei kommentteja: