sunnuntai 6. helmikuuta 2011

JrockSuomen vuosi 2010 Part 1 - talvi & kevät

JrockSuomen vuosi 2010 alkoi tiimin yhteisellä uudenvuodenvietolla, jota seurasi yhdistyksen vuosikokous. Hallitus valittiin uudelleen ja tiimiin otettiin myös kolme uutta virallista jäsentä.

Vuoden alku paloi tapahtumia valmistellessa, ja edellisen Tsukiconin jälkipyykkiä hoitaessa.

Helmikuun 7. päivä osa JrockSuomen tiimistä osallistui Cosplaygaala-tapahtumaan vieraina. Tapahtuma järjestettiin meille tutulla Kulttuuriareena Glorialla. Vaikkeivät anime, manga ja cosplay ole JrockSuomen alaa, vierailemme mielellämme myös tämän kaltaisissa tapahtumissa. Cosplaygaala oli tiivis ja hyvin järjestetty yhden päivän tapahtuma cosplayn ystäville.


Edellisvuoden joulukuussa olleen Annyeong!Partyn menestyksen myötä, päätimme järjestää maaliskuussa Annyeong!Party II:n Glorialla, Helsingissä. Paikalle ilmestyi lähes 400 kävijää, ja bileiden tunnelma oli katossa, suosituimpien k-pop -hittien soidessa. Partyihin oli suunniteltu paljon oheisohjelmaa, joista kuitenkin osa jäi toteutumatta, kuten manikyyripiste ja noraebang-karaoke. Pidimme kuitenkin tanssikilpailun ja valitsimme yleisön joukosta illan taidokkaimmat tanssijat. Heidät palkittiin k-pop -fanituotteilla.



Illan aikana nähtiin entistä enemmän tanssiesityksiä; olimme ottaneet mukaan kaksi esitystä R&J-tanssiryhmältä ja heidän lisäkseen tanssiryhmä 5ive STAR otti lavan osakseen ensimmäisen kerran.

R&J esittivät jälleen k-pop medleyn, sekä partyen teemabiisin T-ara:n Bo Beep Bo Beepin!






5ive STAR otti lavan haltuunsa f(x):n kappaleen Chu:n koreografialla.





Illan päätti järjestäjäporukan poikien oma parodiatanssiryhmä Dirty Eyebrows, joka esitti oman k-pop medleynsä ja tunnetun Brown Eyed Girls:n Abracadabran muutaman edellisyön harjoittelutunnin voimalla.



Huhtikuussa JrockSuomen varapuheenjohtaja Katariina Alainen, sekä rahastonhoitaja Aleksi Jaatinen vierailivat coni- ja tapahtumajärjestäjien Concon-tapahtumassa. Concon on seminaari, jossa järjestäjät voivat jakaa kokemuksiaan, neuvojaan ja keskustella muiden järjestäjien kanssa tapahtumajärjestämisen vaikeuksista, haasteista ja tulevaisuudesta.

Toukokuun lopulla, 28. päivä, pirteä visual kei -bändi D=OUT saapui Suomeen. Keikkapäivän aamuisesta tihkusta huolimatta sää suosi niin järjestäjiä, kuin jonottajia. Myös bändi pääsi nauttimaan keväisestä Helsingistä ja harvinaisesta vapaa-ajasta ennen keikkaa. Erityisesti japania puhuvaan mansikoiden myyjään törmääminen torilla oli mieluisa yllätys (kuin myös makoisat mansikat ja poronlihasta valmistettu makkara).


Keikkapaikalle siirtymisen myötä alkoi päivän ehkä tapahtumarikkain hetki, kun lähdettiin metsästämään lavalta puuttuvaa rumpusettiä, joka kaikeksi onneksi saatiin paikalle ajoissa ja soundcheck sujui suunnitelmien mukaan.



Itse keikka sujui hienosti ja yleisö oli jopa tavallista riehakkaampaa. Dauton musiikki tuntui miellyttävän myös Glorian teknikoita, jotka salaa jammailivat pöytiensä takana keikkaa seuraten.
Molemmat, yleisö ja bändi antoivat kaikkensa, mikä ajoikin esiintyjät nukkumaan heti hotellille päästyään. Osalla järjestäjistä oli vielä edessä rahojen laskeminen yön myöhäisimmille tunneille saakka, jonka vuoksi seuraavan aamun lentokenttä visiitin jälkeen uni maittoi itse kullekkin.

Kesäkuussa Katariina Alainen ja sihteeri Kipsu Julin lähtivät retkeilemään Lahteen. Suuntana oli Desucon ja edellisvuodesta oppineina, sekä auton puuttumisen vuoksi, majapaikaksi oli etukäteen sovittu Jopo Kärpäsen koti joka sijaitsi mukavan lähellä itse coni paikkaa.
JrockSuomi sai myös uuden lyhenteen Jors, Jopon äidin tulkitessa JrockSuomen kyltin tekstin hieman väärin. Perjantai ilta kului seuraavan päivän paneelia suunnitellessa ja fureja kerratessa.


Viikonlopun ohjelmat menivät aikalailla putkeen. Vaikka järjestöpöydän ääressä istuminen voi kuulostaa tylsältä, se ei sitä JrockSuomen kohdalla useinkaan ole, tiimin omatessa taidon viihdyttää itseään tilanteessa kuin tilanteessa. Tällä kertaa hupia riitti Live streamin kanssa leikkiessä ja illan tullen oli aikaa kierrellä conissakin.

Traumoitta ei silti tästäkään reissusta selvitty, sateisen sään vuoksi, joka keräsi lukuisia etanoita conipaikalle vievän metsätien varrelle. Jokainen matka täytti metsän kiljumisella, valituksella ja rikkoutuvien kotiloiden kuorien rutinalla.

Teksti: Katrin & Kipsu
Tapahtumakuvat: © Heikki Mitikka, JrockSuomi
Tapahtumalogot: © Cosplaygaala, Desucon

1 kommentti:

~Ms Moon~ kirjoitti...

hauska round up ^^
lisaa odotellessa ^^v
keep it up dearlings! b^^d